Mun tekis hirveesti mieli nähdä ihmisiä, mutta olen lähestulkoon täyteen buukannu tämän viikon.
Lapsenlikkana lähestulkoon joka päivä. Toisaalta ihan hyvä vaan. Alkoi tili näyttääkin vallan kurjalta.
Huominen yökeikka tuo ihan mukavan lisän lompakkoon ja kun tiedossa on vielä hauska hoitajatoveri, niin
mukava työreissu tulee varmasti olemaan.
Lakkais vaan tuo veden tulo. Rupee pikkuhiljaa riittämään.

Miten tuntuu, että tämä kesä on mennyt hujauksessa. Onko kunnon kesää edes ollut?Mitä mä olen tehnyt, kenen kanssa ollut?
Tuleva syksy ahdistaa, mutta samalla myös kutkuttaa kivasti vatsanpohjassa.
Ahdistaa, koska en tunne ketään sieltä mihin menen. Ahdistaa, kun ei tiedä onko kaikki minua nuorempia - ajatusmaailmaltaan erilaisia.
Ahdistaa, kun en varmasti tiedä onko tämä nyt se mun juttu?
Kutkuttaa kivasti, koska on uusi paikka ja uusia ihmisiä. Kutkuttaa kivasti, ettei tarvitsi katsella enää
samoja naamoja. Kutkuttaa kivasti, koska tuntuu että tämä on Se juttu.
Pääseehän sieltä aina pois, jos tuntuu että olen ihan väärässä paikassa, mutta hukkaanko ihan turhaa aikaa?
Olinko hölmö kun valitsin ammattikoulun?
Hirmusti kysymyksiä ja kuitenkin niin kauhean vähän varmoja vastauksia.Höh.

Haluaisin puhua, vaikkei oikeastaan olisi mitään sanottavaa.
Tekisi mieli halata, muttei tiedä ketä halata.
Haluaisin istua hiljaa ja olla vaan. Ei aina tarvita sanoja.
Miten olis tyttöpuhelu?

Viikonloppuna tuli taas pyörähdettyä mökillä ja tottakai myös lempparikirppikselläni.
Mukaan tarttui kasapäin tilkkuja, tässä murto-osa. Jos näistä saisi piakkoin kehiteltyä jotain. Kiitti mummolle, joka tarjosi kierroksen :)

Lopuksi vielä mökkiasu ja tämän päivän hoitajatätiasu. 
 mekko, joensuun fidasta
kaulakoru äidin vanha
ja huivi ninjasta


housut cheap monday
neuletakki kirpparilta (veljen)
huivi kirpparilta
hattu kirpparilta
myssy kirpparilta

pärkele. en tajua miksi tuo yksi kuva tahtoo loikkia pois jonosta.
olkoon.

Elävien kirjoissa taas. Viikko on ollut mitä kummallisin ja siihen on mahtunut vaikka minkälaista ohjelmaa.
Aloitetaan juhannuksesta, josta tuntuu olevan aikaa jo pienen ikuisuuden verran.
Omalla mökillä siis tänä vuonna tuota juhlaa perheen parissa vietin.
Säät olivat, hmm, erikoiset.
Perjantaina aurinko kehtasi möllöttää koko komeudellaan taivaalta ja oli niin lämmintä, että uhkasin
jopa lähteä talviturkin poistoon. Veljen kanssa räpsittiin sukulaisille kiitoskorttikuvia ja siinä puuhassa
tuli oikeasti kuuma.

Ja sitten taas lauantaina näytti tältä:

 
Ukkosta, lehmän kokoisia rakeita ja lämpötila nollassa. Kuka kehtaa vielä puhua keskikesän juhlasta?
Ulos kun meni niin hengitys höyrysi. Kivat niille, jotka matkasivat Espanjassa;)
 En ole koskaan sellaisessa myrskyssä ollut
ja pitää myöntää, että pelotti. Äitikin jo surkutteli, kun autossa ei ole talvirenkaita, kun tiet oli aivan
jäässä. Ja meidän mökki ei ole missään Lapissa, vaan Sysmän Nuoramoisissa.
Pikkasen sään lauhduttua pakattiin kimpsut ja kampsut ja suunnattiin kotiin.
Riitti meille juhannuksen vietot.

Maanantaina sitten auton nokka kohti Joensuuta seurana isi, mummi ja ukki. Tarkoituksena
oli avartaa tietämystäni sukulaisteni suhteen. Piti lähetä siis tutkimaan omia juuriaan.
Autossa oli suorastaan tukalan kuuma ja sitä ymmärsi niiden ihmisten onnea joilla on ilmastoitu auto.
Lauantain takatalvesta ei ollut enää mitään tietoa.
Matka taittui ihan mukavasti taukoja aina välillä pitäen.
Poikettiin yhdellä taukoreissulla Valamon luostarissa. Hieno paikka, mutta hieman liian
hengellinen minulle. Kaikki oli jotenkin niin rauhallista ja harrasta. Olisi tehnyt mieli
kiljaista.


Valamossa. Päällä on h&m paita ja sukkahousut sekä ompelemani tunika.

Joensuussa oli ihana ilma ja ihmiset puhuivat ihanaa murretta. Olisi tehnyt
mieli sanoa kaikille ihmisille, että jatkakaa vain puhumista, jotta voin kuunnella.
Murre sai niin hyvälle tuulelle.
Kierreltiin moikkaamassa isin tätejä ja kiertämässä aivan ihanassa käsityökorttelissa.
Piti piipahtaa myös paikallisessa Kontissa ja Fidassa. Laitan ostoksista tänne myöhemmin oman
postauksen.
Rakastuin erääseen isäni tätiin. Vihervaaran Anna sanoisi tähän, että tapasin sukulaissieluni.
Voi kumpa itsekin vielä 91vuotiaana jaksaisi olla yhtä elämänmyönteinen ja hymyileväinen, kun hän oli.
 



Tiistaina sitten paluumatka ja niin kurjaa matkaa en ole kyllä hetkeen kokenut.
Mahatauti löysi minut Joensuusta ja viiden tunnin ajomatka menikin sitten mahakivun kanssa kärvistellessä
ja oksentaessa milloin mihinkin muovipussiin. Koskaan ei ole matka vielä tuntunut niin pitkältä.
Nyt viimeiset päivät olenkin sitten vain maannut ja välillä nostanut hiukan päätä, kun on
pitänyt toimittaa vatsan sisältö ämpäriin. Vallan mukavaa.

4kiloa laihtuneena ja olo vieläkin hiukan heikkona, voin kuitenkin sanoa että voiton puolella ollaan jo :)
Ensiviikkoa odotan pienellä jännityksellä.

Tapahtumarikas viikonloppu takanapäin.
Väsyttää liikaa, naurattaa liikaa. Miten niin pienistä, hassuista asioista voi kasvaa sellaista riemua? Suorastaan hysteeristä kikatusta.

Perjantaina siis suuntana Rankinen ja synttäripippalot. Pyörähdettiin kaupassa ja kaupungilla, hakemassa sapuskaa ja lisää porukkaa mukaan. Tulipahan käytyä suljetussa baarissakin kumisaappailla ja sateevarjolla varustettuna.
Ihan mielenkiintoinen kokemus ja täytyy sanoa, että pikkasen oli paikka erinäköinen illalla kuin päivällä.
Perillä Rankisella sitten saunan lämmitystä ja yleistä paikan kuntoon laittoa ennen muun porukan saapumista.
Perjantaiporukassa oli paljon tuttuja, mutta myös ihmisiä joita olin nähnyt viimeksi vuosia sitten.
Nakuja poikia, hyvää ruokaa ja hyvää seuraa. Mikäs sen mukavampaa.

Lauantaina herättiin aivan ihanaan ilmaan.
Kuten Ulli asian totesi; aurinko paistoi täydellä teholla, lämpöä oli 37astetta, ei pilven pilveä ja vesikin oli vähintään 27asteista.
Lievää liioittelua havaittavissa, mutta hieno oli kyllä keli. Missä lie ennustettu sade oli.
Aamupalan jälkeen osa porukasta lähti käymään kotosalla, ja osa parantelemaan oloaan.
Minä, Tiina, Kai ja Henkka pelailtiin erilaisia pelejä muun porukan nukkuessa. Pelien jälkeen Saleen ja Hollolan kirkonkylän sightseeing. Vanhoja muistoja tuli mieleen Rälssinpihasta ja Asta Pulkkisen ateljeesta. Kirkolla on tullut kyllä pienenä pyörittyä vaikka kuinka.
Tajusin, että Ullin kanssa olen pienenä tyttönä leikkinyt monta kertaa kirkon kiikussa ja ihaillut hänen ihanaa "prinsessasänkyään". En ollut aikaisemmin osannut tyttöä yhdistää lapsuuden kesiin, mutta nyt tuli jonkilainen ajatustakautuma ja kaikki tuntui yhtäkkiä aivan loogiselta :)
Hassua miten pieni maailma on ja miten ihmiset monienkin vuosien päästä näkevät ihan erilaisissa merkeissä kuin aikaisemmin.
Keskusteltiin myös unelmien taloista, mutta näkökulmat erosivat vähän liikaa toisistaan, jotta oltaisiin päästy yhteisymmärrykseen.
Poikettiin pikavisiitillä mummon mökillä säikäyttämässä molemmat isovanhempani ja Henkan kotosalla tyyppaamassa trampoliini.
Takaisin Rankiselle ruuan tekoon ja frisbeegolfia harrastamaan. Ei kyllä meinattu Tiinan kanssa ruokaa saada, kun nuudeleiden tekeminen oli harvinaisen hankalaa. Vesi ei meinnannut millään kiehua ja sitten kun se lopulta kiehui ja nuudelit olisivat olleet valmiita, niin kattila teki voltin ja nuudelit päätyivät nuotioon.
Illemmalla Heinolasta tuli tuntematonta porukkaa möksälle. Vähän meinasi tunnelma ainakin itsellä latistua, kun oli niin paljon ihmisiä joista suurin osa oli aivan tuntemattomia. Lätkittiin Tiinan kanssa saunassa lännen nopeaa vaatteet päällä ja parannettiin maailmaa.
Kuuma siinä kyllä tuli ja piti siirtyä pihalle. Meno muuttui kyllä vallan mukavaksi, vaikka pieniä klikkejä syntyikin. Onneksi oli kuitenkin tuttuja ympärillä, joiden kanssa pyöriä kun Heinolan hedelmäsalaatti rupesi ahdistamaan.
Pelattiin pokkaa (vaikka olenkin nynny), puhuttiin äänellä ja oltiin hiiriä. Ihana ilta, vaikka tahmea oli vähän alku ja vettäkin rupesi jossain vaiheessa satamaan. Ja Joonakselle anteeksi, etten päästänyt nukkumaan.
Yö meni hiukan poskelleen, kun unta kertyi ehkä yhteensä tunnin verran. Pikkuinen parvi saunan kupeessa neljän ihmisen täyttämänä oli melkoisen kuuma.

Tänä aamuna pullon poimintaa tutun porukan kanssa, kun muut livistivät siivoushommista vedoten kuka mihinkin. Nyt on sorsalla hyvää sapuskaa, kun on perunoita ja pihviä pitkin pihaa.
Kotiin ja kiitos Nikolle, joka oli laittanut varmuusketjun päälle. Koko rappukäytävä varmasti kuuli, kun tulin kotiin ja jysätyin oven kunnolla auki. Poika ei heräänyt edes ovikellun rimputukseen, vaan piti soittaa kännykään että nyt se ovi auki!
Piti ottaa vähän yön univajetta kiinni ja pakata huomista mökkireissua varten.
Kiitos kaikille Rankisreissusta!

Huomenna siis matkani käy taas kohti omaa mökkiä ja olen siellä ainakin juhannukseen asti. Toivottelen siis jo hyvissä ajoissa kaikille ihanaa juhannusta ja ei pissitä veneen laitojen yli.

Hyvää nimipäivää mulle!

Piti käydä laitattamassa sairaalassa vähän kengurubensaa suoniin, jotta taas jaksaa, kun pääs
vähän tyttö tuossa välissä väsähtämään.

Tuntuu hurjalta ajatukselta, että viikon päästä tämä tyttö on ylioppilas.
Viikko, ja sitten voin vihdoin sanoa, että lukio on virallisesti ohi. Se todellakin oli sitten siinä.
Voiko olla mahtavampaa fiilistä?!
Tietty mahtavan fiilingin mukana on myös pienen pientä haikeutta. 
Lukiovuosiin kuitenkin liittyy niin paljon muistoja, niin paljon tunteita. Erilaisia, unohtumattomia tapahtumia ja hetkiä.
Sellaisia, joita mielellään muistelee vielä paljon jälkeenpäinkin. Puurojuhlat, wanhat, penkkarit, 100aamua....ja monet muut.
Tuskin kukaan, kuka ei ole esimerkiksi penkkareihin osallistunut, pysty kuvittelemaan sitä
iloa ja riemua mikä siellä rekan lavalla vallitsee, vaikka koko ruumis onkin aivan turta kylmyydestä. Mutta se fiilis, pieni vilu ei haittaa mitään, kun on se yhteenkuuluvuuden tunne!
Jos lukioon en olisi mennyt, niin olisin kyllä jäänyt paitsi mitä ihanimmista jutuista ja muistorikkaista tapahtumista. Unohtamatta tietenkään niitä ystävyys- ja kaverisuhteita, joita tuli vuosien varrella solmittua.
Ne kaikki ihmiset, jotka nyt lähtevät kukin omaan suuntaansa. Ne persoonat - opettajat, ystävät, tuttavat....kaikki.
Taitaa sitä nenäliinaa ensi lauantaina tarvita.
Ja pidetään peukkuja, että ilma on sitten kanssa tämmöinen ensi viikolla, eikä tule sitä puolta metriä lunta.
Anteeksi tämä juhlahössötys, mutta kun kaksi täällä häärä lähestulkoon kellon ympäri mummo ja äiti kaikenmaailman juttuja
panikoidessa niin väkisinkin itselle alkaa vähän nousta jo juhlahumua.

Iso hätä, kun maanantaina on kampaaja Tintsun kanssa, eikä mitään käsitystä mitä hiuksilleni teen?
Värjään, leikkaan, raidoitan, muotoilen, tasoitan..?!! Apua.
Hiustrendit-lehdessä oli ihan liian paljon ihania vaihtoehtoja, mutta tuskinpa mikään niistä sopisi minulle
ja en osaa kuvitella itselläni mitään erilaista. Eli se perus tasoitus vissiin sitten taas tulossa :)
Ehkä ihan hyvä, ettei sitten tarvi juhlissa sukulaisia shokeerata.
Haluaisin niin pitkät hiukset, mutta en jaksaisi millään kasvattaa ja kaiken lisäksi tuntuu siltä,
että hiukseni ovat päättäneet jämähtää tähän olkapääpituuteen. Kaihoisasti katselin vanhoja luokkakuvia, kun lukio toisella minulla oli
ihanan pitkät hiukset. Miksi piti olla taas typerä ja leikata? Ja miten olen koskaan, ikinä jaksanut kasvattaa niitä siihen pituuteen?
Sitä oli silloin nuorena kärsivällisempi, hah ;)

                                     
                                                       mekko on h&m:stä

Olen nyt kesän kunniaksi ahminut Anna- ja Runotyttö sarjaa läpi.
On niin ihana uppoutua Vihervaaran Annan ja Uuden Kuun Emilian maailmoihin - pakoon todellisuutta. Haaveilla ihanista silkkipuvuista, retkistä metsissä ja pienistä odottamattomista seikkailuista.
Onneksi on vielä monta kirjaa lukematta, jotta voin vielä hetken aikaa viettää aikaani ihanalla Prinssi Edvardin saarella ja elää omassa pienessä haavemaailmassani.

Tiinan kanssa eilen kaupungissa pyörittiin mukavan parituntisen verran. Nyt taitaa onneksi olla kaikki oleellinen hankittuna juhlia varten. 
puku on
lyyra äidille on
vieraskirja on
servetit on
meikkivoide on
sukkikset...ei...ääh.
 
Sitten tarinaa ihmissuhteista. Miten jotkin ihmissuhteet tuntuvat olevan niin vaikeita ja kivikkoisia, kun toiset taas ovat niin uskomattoman rakkaita ja tärkeitä ettei niistä luopuisi, ei sitten millään?
Tällaiset vaikeat suhteet jotenkin syövät niitä hyviäkin suhteita. Ne ovat aina sellaisena takapiruina kuitenkin.
Eilen tällainen vaikea suhde ahdisti mieltä enemmän, kuin ehkä olisin halunnut myöntääkään. Lopulta päätin, etten enää jaksa kantaa murhetta tai huolta ihmisestä, jonka kanssa kemiat vain eivät kohtaa. Joskus vain käy niin, se on vaan hyväksyttävä.
Nyt kun mietin niin ehkä meidän välit ovat aina olleet vähän kummalliset, jollain tapaa etäiset ja kylmät. Nyt ollaan tultu jonkinlaiseen päätepisteeseen. Toisaalta hyvä niin.
Minulla ei henkilökohtaisesti riitä sosiaaliset voimavarat siihen, että yritän vielä joskus rakentaa suhdetta ihmisen kanssa, joka kertoo vihaavansa minua.
Viha on muutenkin niin suuri sana. En oikein tiedä mitä olen tehnyt, että olen saanut näin suurta inhoa osakseni. Voiko oikeasti sanoa vihaavansa ja todella tarkoittaa sitä?
Tavallaan loukkaannuin tästä kommentista, tavallaan olen hyvin surullinen. Miten tähän tultiin? Miksi näin kävi?
Tiedän kuitenkin itsestäni sen, että olen sen verran pitkävihainen, jääräpäinen ja helposti itseeni kohdistuvan kritiikin ottava, etten voisin ihan heti antaa anteeksi. Pystynkö koskaan täydellisesti unohtamaan, epäilen.
Enkä tällä hetkellä edes usko, että vastapuolellakaan on kiinnostusta ottaa minuun kontaktia. En edes tiedä miten siihen reagoisin.
Tämä oli erään ihmissuhteen loppu. Ei kaunis sellainen, mutta loppu silti.
Onneksi on niitä rakkaita ihmisiä, joiden puolesta antaisi mitä vain. Joille voi purkaa mieltä kun ahdistaa, jotka ovat lojaaleja ja rehellisiä. Joiden kanssa voi kinata ja kuitenkin tietää, ettei ystävyys kaadu siihen. Niitä ihmisiä, joita tekisi mieli halata joka päivä ja kertoa kuinka paljon oikeasti välittää, vaikka sitä on niin vaikea kasvotusten kertoa.

jees. nyt tää hyppää oikein pinnallisuuden huipentuman maailmaan - gossip girl time.
heihei ja hellät tunteet.

Epätodellinen olo. Tekisi mieli hyppiä, pomppia, kiljua ja riemuita. Hypettää ihan täysillä ja halata kaikkia ja kaikkea.
Yo-tulokset tulivat tänään pitkän odotuksen jälkeen. Tai ei se oikeastaan se odotus niin pitkä minulle ollut, sillä en jotenkin yhtään jännittänyt saada virallisia tuloksia. Eilen kuitenkin, kun Tiina soitti ja kertoi, että tänään ne tulevat niin vatsan pohjaa rupesi välittömäst kutkuttelemaan ja levoton olo valtasi.Tulosten saanti piti mennä ensi viikkoon! Eihän tähän oltu yhtään valmistauduttu! 
Mistä lie jännityksen repäsin. En edes tiedä mitä niissä tuloksissa jännitin. Ehkä sitä, että siellä kaikesta huolimatta olisi jotakin ei-toivottua.

Aamu oli piiiitkä ja meni vessassa ravatessa, kun rakkokin jännitti. Yhdeksältä heti kanslian oven taakse tuloksia kyttäämään ja tuloslärpäkettä hinkumaan.
Pelon sekaisin tuntein sitte vilkuilin sitä paperia ja yritin ottaa siitä tolkkua.Vihdoin kun numerot ja kirjaimet rupesivat selkenemään niin puhkesi riemu. Jes jes jes, ylioppilas, minä! Ja vielä paremmilla tuloksilla kuin uskalsin odottaa! Ei kirjoitukset nyt niin kurjasti menneetkään. Ei oo kyllä totta, ihan hassua.
Tällä hetkellä rakastan maailmaa enemmän kuin mitään muuta. Okei, ihan pikkusen YTL:ää kans.

Katrin kanssa Olkihatussa yo-tulosten jälkifiilingeissä. Parannettiin maailmaa pari tuntia. Yleistä höpinää kaikesta ympärillä tapahtuvasta. Ihanaa.
Pieni, tyhjä olo on, kun tyttö muuttaa Lahteen. Eihän se pitkä matka ole, mutta meidän välileikkari ja puolenvälinmatkat taitavat jäädä.
Onneksi välimatka on kuitenkin pieni ja, kun molempien taskusta löytyy ajokortti ja bussitkin kulkee, niin eihän tässä mitään paniikkia ole.
Sitten ehkä isompi hätä, kun rakkaat ihmiset rupeavat muuttamaan opiskelukaupunkeihin. Pois Hollolasta. Elän vieläkin siinä uskossa, että kaikki jäävät ikuisesti tänne Hollolaan ja mikään ei muutu :)
Mutta ei jaksa ajatella tulevaisuutta ihan vielä.

Illalla juhlimaan ystävien synttäreitä ja tuloksia ja kevättä ja kaikkea. Luvassa ehkä pientä draamaa. Toivottavasti ei.